torstai 28. marraskuuta 2013

Rekun pitkä koe 90p.

Lähdin kaveriporukan matkaan muutaman päivän reissulle hirven pyyntiin. Ajatus oli samalla reissulla pitää pari pitkää koetta kun muu porukka jahtaa viimeistä hirveä.
Lauantaina kaverin jämy mettään joka muistaakseni oli 1v9kk ikäinen. Yhtään hirveä kaveri sille ole vielä ampunut mutta hyvin tuntui pelaavan. Pitkän kokeen tulokseksi saatiin 90, 5p. Olis tullut hieman enemmänkin mutta viimenen karkko tuli annettua hieman liian aikaisin kun kiinteä haukku jäi 3min lyhyeksi eikä koira enää tavoittanut hirviä haukkuun asti.

Rekulle pidettiin koe seuraavana päivänä homma meni pitkälti samaa rataa. Lunta oli vain tullut yön aikana niin paljon että ei meinannut etuveto fiatilla päästä enää minnekkään ja konehuone täyttyi lumesta, jonka seurauksena ohjaustehostimen ja laturin hihna lähti irti. Onneks laturin hihna löyty niin saatiin auto taas liikkeelle.
Jäi rekulta saamatta ne agiltypisteet mitkä tiroltakin jää saamatta. Noin 5h erän jälkeen koira luovutti ja tuli pois. Loppupisteiksi kertyi 90p.

Pitihän sitä tiroakin käyttää metässä. Jo perjantaina tiro pääsi haukkumaan yksinäistä hirveä. Tiro normaaliin tapaan tuli pimeän jälkeen pois hakulta joskus viiden jälkeen.
Maanantaina tirolla jälestettiin vasaporukkaa joka kuitenkin oli mennyt väärälle alueelle. Paikan vaihto ja muutaman kilomertin jäleltä sonni ylös. Sonni lähti heti karkkoon ja yllättäen mukana ei sit pysynytkään muutamaa kilometriä pidempään ja tuli vielä suoraan autolle kun odotimme sitä. Ei ollut taas normaalia tirolle mutta näyttää että tiro kärsiin nestehukasta aika herkästi eikä saa lumesta riitävästi nestettä. Jokin keino pitäs keksiä tuohon nesteyttämiseen kun ei taho juoda millään vaikka vettä on tarjolla.

Mahtava viikonloppu oli kyllä. Toivotaan vain ettei tuota lunta tulis lisää nii pääsee vielä mettään.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Videota syksyltä

Tiro on todettu moneen kertaan olevan hieman liian rohkea tai tyhmän rohkea. Nyt voi ihan videolta todeta kuinka koira haukkuu sonnia liian läheltä ja sorkkaahan sieltä tuli.. Hetken toivuttuaan koira kuitenkin lähti vielä hirvelle. Pari tuntia myöhemmin tiro jäi rajussa karkossa kyydistä ja tuli tietä pitkin nilkuttaen pois.

http://www.videoita.fi/video.php?id=936&sort=1

Koiralle ei tullut vakavempia vammoja ja pari päivää myöhemmin sille ammuttiin hirvi.
Hyvä näin!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Viimeinen hirvilupa käytetty

Pidettiin taukoa yksi viikonloppu, mutta piti vielä lähteä jahtiin jos vaikka sattuisi vasaporukka haukkuun.
Tarkoitus oli kyllä saada rekulle haukkuja ja reenata karkkoja. Rekku on alkanut pelaamaan muuten todella hienosti mutta karkot on vähän epävarmaa vielä kun niitä ei tullut jahti aikana. Tarkoitus olisi tarkistaa rekun kisakunto ja järkätä ainakin yksi koe sille tälle vuotta.

Ajattelin kuitenkin käyttää tiron ensin metsässä. Tiesin että tuossa meidän mökin lähellä ei ole hirviä joten nyt oli hyvä treenata kylmää hakua. Tiro ei lähde muiden kuin hirven ja karhun jäljille joten tilaisuus kylmän haku reeniin oli hyvä. Päästin tiron irti ja normaaliin tapaan se teki muutaman lyhyemmän lenkin kunnes irtaantui etenemään. Odottelin reilun puolen tuntia jos se tulisi takaisin mutta aivan turhaan. Tirolla on ollut tapana lähteä hakulenkille harmaan tyyliin ettei palaa takaisin ennen kuin tuntien päästä.
Ajelin mökille odottelemaan ja oliskohan tuntia mennyt kun katsoin puhelun jälkeen puhelinta että missä koira menee. Tiro oli kiertänyt naapurijärven taakse ja suunta oli Heteniemen taloja. Äkkiä autoon ja puhelukaverille että koira on tulossa sinne päin. Soitin siltä varalta että hänellä sattus koirat olemaan pois häkistä. Ei vastausta, mutta onneksi ehdin paikalle ajoissa eikä tiro ehtinyt talon pihaan saakka. Etäiyys oli hakulenkillä noin 3,5km ja matkaa ehkä tuplat mitä oli ehtinyt kulkea.
Tyytyväisenä saatoin ottaa koiran autoon odottamaan seuraava kertaa.

Lähdimme rekun kanssa aamulla metsään aika lailla rajaseudulle joen taakse. Joki oli sulana joten uskalsi sinne mennä. Hirvet yleensä syöksyy jossain välissä tuosta joesta yli haukussa.
Aamu meni jonkinmoista hakulenkkiä tehden. En ollut oikein tyytyväinen haun laajuuteen sillä juuri ja juuri 0,5km meni rikki..
Siirryimme aina eteenpäin autolla noin kilometrin verran ja koitettiin uudestaan. Lopulta kun saavuimme Taivalkosken rajalle rekku näytti hieman parempaa hakua vaikka kilometrejä koiralla oli jo alla reilut 20.
Yksi lenkki ylti reiluun kilometriin ja mittaa tuli noin 3km. Toinenkin parempi lenkki kunnes kaveri soitti että oli löytänyt tuoreet hirven jäljet jotta pääsisin treenaamaan haukkua.
Samalla hetkellä rekku otti ja hävisi lohijokea vasten kilometrin päähän. Rekku lähti tulemaan takaisin päin ja käänsi jo suunnan Taivalkoskelle päin paskavaaraan jossa oli metsätie. Ajattelin ajaa eteen ja ottakoiran kiinni. Auto käyntiin ja olin jo menossa kun suunta kääntyi takasin kohti minua. Matkaa oli edelleen reilut 800m joten ihmettelin et kuuliko se auton äänen??
Pakitin takas parkkiin. Tiro alkoi vokista taka kontissa ja ajattelin että onko sillä paskahätä. Rekku lähestyi koko ajan. Avasin auton oven kun rekulla oli matkaa autolla noin 300m ja haukkuha siellä oli käynnissä! En kuullut haukkua autoon koska rekun haukku on sen verran matalaa ja up.n pantakaan ei kunnolla toimi haukkuherkyyden suhteen niin en asiaa aikasemmin huomannu. Pantaa oli säädetty aiemmin mutta vieläkään se ei pelannut kunnolla..
Menin tielle seisomaan ja katsomaan mitä sieltä tulee. Juuri kun haukku oli tulossa tielle kuului mahdoton röhkiminen. Hirvihän siellä on! Kohta potkahti vasan pää puskasta esiin joka katsoi minua. Rekku pinkaisi tielle haukkumaan ja vilkaisi minua kun lehmä tuli myös penkalle katsomaan mikä tilanne.
Hirvet lähti tien suuntaisesti etenemään kevyttä ravia pysähtyen noin 150m päähän seisontaan. Tielle oli matkaa vain 50m.
Soitin sedälle että nyt vois tuoda harmaansa kaveriksi kuten oli sovittu kun sillä tuntuu haukku olevan hukassa vaikka muuten viihtyy hirvillä.
hirvet ei kestänyt toista koiraa ja varmaan haistoivat miehetkin kun tuuli kävi sieltä päin minne he joutuivat auton jättämään ja lähtivät etenemään pois tiestä.
Kohta sieltä kuului harmaankin haukahduksia ja hirvet taas pomppas liikkeelle. Isä oli passissa jokivarressa ja tietysti hirvet tulivatkin jokivartta kohti tietä. Ei mennyt kauaa kun paukahti. Vasa oli nurin! Rekku pysähtyi kaadolle ja puri pari kertaa takapuolesta hirveä ja lähti jatkamaan emän kanssa. Isä huuri rekkua takaisin ja parin karjahduksen jälkeen tulikin ja jäi siihen. Vikke sen sijaan jatkoi lehmän perään.
Meni varmaan reilu puoli tuntia kun vikke tuli takaisin kaadolle jossa rekku edelleen oli. Vikke repi hirveä takajalasta ja rekku katteli pää puolelta että mikä kaveri se tuo on välittämättä siitä sen enempää.
Koulusta ajatellen kaato tuli liian nopeasti eikä edes seisontaan, mutta alue mihin hirvet oli menossa on laaja tietön alue jonka katkaisee joki josta hirvet menee aina yli, joten ratkaisu oli mielestäni oikea. Vielähän tässä on aikaa reenata koiria.

Sunnuntaina vielä päästin tiron samasta paikasta tyhjään maastoon mistä aiemminkin ja sama toistui. Hain koiran pois samalta tieltä kuin aiemminkin. Jos tuuli olisi ollut toinen olisi suunta ehkä ollut toinen..