maanantai 24. toukokuuta 2010

Riistaviettiä

Kuntopolulla lenkillä törmätään välillä eläimiin ja viime reissulla Tiro otti ja hävis metsään ihan yllättäen kun pidin sitä irti. Meni hetken aikaa kun kuulin  hirven lompsivan ohitseni sen verran etäällä etten nähnyt sitä suunnasta johon Tiro oli mennyt. Katselin puhelimesta ultrapointin laitteella missä koira luuraa ja sijainti oli noin puoli kilometriä minusta eikä Tiro liikkunut, isommin vaan haahuili noin 100m alueella edes takas. Ilmeisesti Tiro oli mennyt niin innoissaan hajujen perässä ettei huomannut että hirvi tuli vastaan hieman sivummalta. koiran palattua jonkin ajan päästä ei sillä ollut intoa lähteä enää jäljille. Ilma oli tosi kuuma ja koira läähätti kovasti, joten siinä varmaan syy.
Tiro painoi lauantaina 25,7kg ja korkeus oli sama kuin viikko sitten jos mittasin oikein. Näyttää että Tiro kasvaa nyt enemmän pituutta.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Paukku harjoituksia



Käytiin eilen kokeilemassa mitä Tiro sanoo aseen paukkeeseen. Merja tuli mukaan ohjaaman koiraa ja me Heikin kanssa aloimma paukutella. Merja ja Tiro meni toiselle radalle aluksi vallin taakse makupalojen kanssa. Ensimmäisen sarjan ammuttua Merja ja Tiro palasi näköetäisyydelle ja huuto kuului et ei välitä mitään, vähän vain ihmetteli mistä se tulee. Ammuttiin vielä muutama sarja niin että Tiro oli etenpänä ja tultiin siihen tulokseen että homma selvä. Ase saatiin kohdistettua ja olkapää kipeeksi.

Eilisen mittauksen tuloskena Tiro painoi 24,9kg ja korkeutta oli 59,5cm.

Menneellä viikolla ja viikonloppuna käytiin metsässä kävelemässä muutama kerta totuttelu mielessä, mutta näki että aika lämmin on koiralla eikä oiken virtaa ollut. Kerran oli Vihtorikin mukana ja leikiksi se meinasi välillä mennä.

Nyt oli hyvä käydä myös totuttelemassa järveen. Kävimmä lähi rannassa vähän kahlaamassa kun uinti ei vielä maistunut. Pitää kesenpänä uimalla houkutella Tiro kunnolla järveen.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Ulkona


Tiron häkki on nyt reilun viikon ollut valmiina ja Tiro on ollu päivät siellä. Ens yöksi jätämme ensi kerran Tiron häkkiin. Tiro on vihdoin ja viimein oivaltanut kopin ja nukuskelee siellä.

Tiro hiukan haukuskelee välillä häkissä ollessaan ja katseleee meidän lähimetsään päin, liekö pupuja näkee siellä!

Tiro on kovasti kasvanut ja kehittynyt. Pentumaisia vallattomuuksia esiintyy enää vähän. Mieluisinta puuhaa Tirolla on pallojen kanssa pelailu. Me heitellään sille tennispalloa ja Tiro rakastaa sen hakemista! Nikon kanssa Tiro on pelaillut isommalla jalkapallolla!

Annamme Tiron juoksennella vapaana, kun itse olemme pihalla, kun Tiro pääsee häkistä ulos, juoksu ympyrää on mahdotonta! Tuntuu ettei piha riitä, kun koira riemuitsee vapautta!

Me olemme kovasti ylpeitä Tirosta ja toivomme että pääsemme näyttelyihin pian!

lauantai 8. toukokuuta 2010

Suhde kehittyy

Minun ja Tiron suhde on vakistunut siitä lähtien kun aloimme ulkoilemaan yhdessä metsissä ja koirapuistossa. Nyt kun olemme käyneet konehirvee katsomassa ja tavattu tuoreita jälkia ja jopa hirviä metsäreissuillamme on Tiron kiintymys isäntää kohtaan vain voimistunut. Sen näkee tottelevaisuudessa sekä siinä että Tiro pyrkii seuraani aina kun mahdollista ja nautti huomiosta.
Tirolla oli menneellä ja sitä edellisellä viikolla maha sekaisin. Syytä ei oikein löytynyt, mutta nyt maha on taas ollut kunnossa muutaman päivän.
Tiro on myös saanut olla Tiistaista lähgten päivät häkissä ulkona kun sain sen valmiiksi.



Paino on Tirolla tippunut 100g edellisestä mittauksesta. johtunee ulkoruokinnasta ja ripulista. Paino oli nyt 23,1kg ja korkeus noin 59cm eli 1cm viikossa edelleen kasvaa.

torstai 6. toukokuuta 2010

Konehirvi

Eilen huomasin iltapäivällä netistä että olisi Haukiputaalla konehirvi taas liikenteessä. Pikainen soitto kierros vaimolle ettei ole mitään tärkeämpää menoa ja päätös oli valmis. Ei kun haukiputaalle heti töiden jälkeen. Itsellä kyllä jäi rästi hommat taas rästiin odottamaan suotuisampia aikoja mutta minkäs teet..
Syy miksi halusin Tiron tutustuvan tuohon otukseen on se että ensikohtaamisen arkailut tehdään jo hyvissä ajoin eikä näin tuhlata jahti aikaa. Lisäksi uskon että koira on syksyllä valmiimpi kohtaamaan ja jopa innokkaampi hirven perään kun tietää mitä on odotettavissa.

Tirohan ei ole näkö kontaktia vielä hirveen saanut ennen eilistä vierailua konehirven luo.
Meidän vuoron alettua kytkin Tiron pitkään naruun ja lähdettiin lähetymään hirveä. Tiro huomasi otuksen jo kaukaa ja alkoi matalasti murahdella ja karvoja pörhistelemään. Lähemmäs mennessä Tiro alkoi sievästi voksahtelemaan murinen saattelemana. Kauas se ei minusta lähtenyt mutta tuli mukana hieman arkaillen.
Yritin kuvata samalla omalla videokameralla tapahtumaa mutta se ei oiken onnistunut, mutta jospa siitä jotain saa leikattua.
Tapahtuman järjestäjistä yksi kaveri tuli tukemaan kaveriksi koiraa ja rohkaisemaan menemään lähemmäs ja pian alkoi jo haukahtelua kuulumaan. Kehuin Tiroa heti jotta hoksais mitä pitää tehdä. Ja siitä se sit lähtikin haukku kulkee.
Kun Tiro sai juosta vapaana ja haukkau hirveä etenpää nousi häntäkin jo ylös ja heilui iloisesti. Kun kutsuin koiran luokseni ja lähestyttiin hirveä häntä taas painui alas, mutta haukku vain parani koko tapahtuman ajan. Viettiä hirvelle oli sillä Tiro pyrki hirven perään kun se lähti pois päin vaikka kovin tuntui jännittävän.
Lähi etäisyydellä Tiro oli jatkuvasti minun läheisyydessä eikäoikein uskaltanut lähteä yksin hirven luo mutta en tuota kylläodottanutkaan 5kk pennulta.
Tapahtuma oli erittäin mielenkiintoinen ja siittä jäi kyllä todella positiivinen kuva. Järjestäjille suuri kiitos ja arvostan suuresti sitä kuinka tulitte tukemaan ja rohkaisemaan koiraa eli olitte pelissä mukana täydellä sydämmellä!
Koitan saada video pätkää tännekkin näkyviin ja toivottavasti tiimin oma video joka varmasti kertoo paljon enemmän tulee http://konehirvi.suntuubi.com/?cat=1 sivuille.
Kiitokset vielä kerran Konehirvi tiimille!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Metsäreissuja

Nyt ollaan ulkoiltu Tiron kanssa tuossa lähi metsässä pitkässä liinassa jotta pääsee vapaammin kulkemaan. Olen antanut Tiron viedä ja itse olen kävellyt perässä. Hyvin tuntuu vainu pelaavan koska löysimme kahdet makuupaikat jossa hirven karvoja, sekä paljon jälkiä ja jätöksiä.
Perässä ei tahdo pysyä kun tiro saa vainun jostain ja lähtee vetämään. Pariin kertaan luisti solmutkin auki liinasta, mutta onneks ehdin saada koiran kiinni.
Tiro liikkuu metsässä jo aika tottuneesti eikä jää joka paikkaa enää haistelemaan vaan kulkee rennoisti ja haistelee ilmaa ja eteen tuleviä jälkiä.

Tässä muutamia tuoreita kuvia metsäreissuilta


Tässä Tiro vainuaa jotain metsästä kun ollaan menossa lenkille.

Ja vauhtia piisaa!
Tauko paikalla


Tiro painaa nyt 23,2kg ja on 58cm korkea säkältä.